Sivut

28. toukokuuta 2012

Hassinen: Sano että haluat

"Hassinen on maaginen kertoja, aistivoimaisen kuvauksen mestari, tunnelman luoja, ympäristön tarkkailija."
"Hassinen on omaa luokkaansa ihmisten välisten voima- ja valtasuhteiden kuvaajana."
Ensimmäinen Hassiseni ei lunastanut lupauksia. Hieman pitkästyttävä tarina, jonka loppu ei ollut onnistunut.

Pirjo Hassinen
Sano että haluat (Otava, 2009)

Laura on psykologi ja kirjan minäkertoja. Jimi on hänen miehensä, joka on intohimoisesti työhönsä suhtautuva keittiömestari. Essi on Jimin työkaveri, joka on jotain enemmän kuin vain työkaveri. Kimmo on Essin on/off-miesystävä. Näiden neljän henkilön elämien ympärille Hassinen on rakentanut romaanin, joka pääasiassa kuvaa parisuhdetta.

"Kukaan ei tiennyt mitä Essille oli tapahtunut." Kirja alkaa tällä lauseella. Kun asialle tulee selitys vasta aivan kirjan lopussa, tietty dekkarimaisuus liimautuu päälle lopullisesti. Katoamisen ympärille tuntuu rakentuvan kirjan juoni, joka tosin suunnilleen kahdessa (en pysynyt näistä oikein kärryillä, eikä kirja innostanut niin paljon, että olisin jaksanut asiaan perehtyä) aikatasossa sitten kuvaa sitä, mitä on tapahtunut ennen Essin katoamista ja mitä sen jälkeen.

Romaani oli aivan liian pitkä. (En yleensäkään erityisemmin välitä pitkistä romaaneista.) Tässä tapauksessa muutamia rönsyjä karsimalla teoksesta olisi saanut luettavamman ja enemmän mukanaan pitävän. 410 sivua sisälsi mm. paljon lapsuusmuistoja ja Lauran muistikuvia asiakkaidensa kertomuksista. Näiden yhteyttä varsinaiseen tarinaan ei oikein aina tullut hahmottaneeksi. Etenkin psykologin asiakkaiden tarinoilla tunnuttiin haettavan kirjaan jonkinlaista syvällisyyttä siinä kuitenkaan onnistumatta. Sillä se varsinainen tarina - josta tämänkaltainen kirja kuitenkin elää - jää vähän hahmottomaksi, kun siihen on sisällytetty liikaa sivupolkuja.

6. toukokuuta 2012

Müller: Matala maa

"Ylemmäs ne eivät enää päässeet, ja minä tallasin perhoset kengälläni vapahtaakseni ne. Piukka samettivatsa halkesi ja ruiskautti lattialle valkoista maitoa. Silloin inho luikerteli kengistäni minua pitkin ylös ja kietoi nyörejään kurkkuni ympärille, ja sen kädet olivat laihat ja kylmät kuin vanhuksilla, joiden olin nähnyt makaavan kannellisissa vuoteissa ihmisten istuessa niiden äärellä rukoilemassa."

Herta Müller
Matala maa (Tammi, 1982/1989)

Herta Müller on Romaniassa syntynyt, Saksassa asuva romaniansaksalainen kirjailija. Siksi hän on sopiva kirjailija luettavaksi, koska näin Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen saa mukaan uuden maan: Romanian. Lisäksi Müllerilla jatkan tämän vuoden tavoitettani lukea joka kuukausi jotain joltain minulle uudelta "maailmankuululta" kirjailijalta. Vuoden 2009 kirjallisuuden nobelistina hän sopii joukkoon. Näyttää siltä, että joka toinen kuukausi luen jotain tuoreehkoa nobelistia ja joka toinen vanhempaa kirjallisuutta. Tässä kuussa tarkoitus on lukea Müllerilta muutakin kuin tämä hänen esikoisteoksensa.

Matala maa on hieman outo kokoelma. Niminovelli nimittäin kattaa kirjan 131 varsinaisesta tekstisivusta 74 sivua. Loput 14 tarinaa mahtuvat siis alle 60 sivuun. Lyhin teksti on sivun mittainen, alle viisisivuisia taitaa olla suurin osa teksteistä. En oikein nopeasti ajatellen määrittelisi näitä novelleiksi. Mutta mitä ne sitten ovat? Ehkäpä "vain" kertomuksia.

Alun lainaus on niminovellin alkupuolelta. Siitä saa varsin hyvän kuvan kirjailijan tyylistä. Se on sisältörikasta, kuvailevaa ja kummallisella tavalla tiivistä. Ja hieman samalla tavalla inhorealistista kuin ainoa lukemani Ian McEwanin kirja. (Tai sitten tämä yhteys tulee mieleeni vain siitä, että McEwanissa pörrää kärpäsiä ja tässä perhosia.) Kirjan takakannessa kuvataan minusta varsin hyvin: "Suuri osa Müllerin proosan vaikuttavuudesta perustuu hänen ilmaisunsa tiiviyteen ja kuvallisuuteen." (Ote HS:n arviosta)

Müller kuvaa - ainakin pääasiassa - saksalaiskylän elämää Romaniassa diktaattori Ceausescun aikana. Mutta tässä kirjassa se diktatuurissa eläminen tai hieman syrjittynä saksalaisena oleminen ei ehkä ole aivan niin keskeisessä asemassa, mitä kuvittelen sen olevan Müllerin muissa teoksissa. Siksi tullen lukemaan häneltä muutakin, koska jostain syystä nimenomaan hänen teostensa yhteiskunnallinen ulottuvuus on se, miksi kirjailija Herta Müllerista edes kiinnostuin.

Todennäköisesti seuraava Müllerini on vuonna 2010 suomeksi ilmestynyt Tänään en halunnut tavata itseäni. Matalasta maasta jää lähinnä mieleen Müllerin tyyli ja kieli. Ehkä tämä jää muistikuvatasolla vain johdannoksi muuhun tuotantoon, jolta odotan enemmän.