Sivut

22. tammikuuta 2012

Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma

Tavoitteeni 10 Finlandia-palkitun teoksen lukemisesta tänä vuonna edistyy. Kolme on jo luettu. Nyt oli vuorossa kaikkien aikojen ensimmäinen palkittu kirja v:lta 1984. Siis ajalta, jolloin palkittujen kirjojen ei pitänyt vielä olla romaaneja.


Erno Paasilinna
Yksinäisyys ja uhma. Esseitä kirjallisuudesta (Otava, 1984)

En ole koskaan aiemmin lukenut E. Paasilinnaa. Paasilinnaa kyllä, mutta veljeään Artoa. Artoonkin lähes viitataan kyllä Ernon kirjassa, kun luokitellaan kirjailijoita heidän maailmaan suhtautumisensa perusteella. Arto on veijari, Erno haastaja, vastarintamies. Yksinäisyys ja uhma kuulostaa kirjan lukemisen jälkeen kovin ernomaiselta nimeltä esseekokoelmalle. Uhma, vastarinta, haasto, kriittisyys ovat arvossaan.

Kirja koostuu kahdesta osasta. Aluksi epäilin, että alkuosa "Lyhyt oppikirja" on selvästi kiinnostavampi. Siinä on esseitä kirjailijan ammatista. Alkaen aivan ensimmäisestä lauseesta: "Kirjailijaksi ei synnytä." Ensimmäinen essee muuten sisälsi paljon muitakin lauseita, joita olin lukenut tai kuullut siteerattavan jossain. Toisinajattelusta, kirjailijan maailmanpolitiikasta, kirjailijan koulutuksesta, lukemisen opettamisesta. Mielenkiintoisia esseitä vastarintamieheltä.

Toinen osa yllätti. En kuvitellut innostuvani Eino Leinoa, Vasili Suksinia, Pentti Linkolaa tai Pentti Haanpäätä käsittelevistä teksteistä. Toisin kävi. Etenkin kuvaus Haanpäästä ja hänen kirjailijan yksinäisyydestään oli hienosti kirjoitettu ja mielenkiintoista luettavaa. Muutkin esseet olivat mielekkäämpiä luettavia kuin osasin ajatella.

Mutta että miksi tämä kirja on palkittu? Ehkä siksi, että siinä on paljon todella hyviä ajatuksia. Nimenomaan ajatuksia. Ja onhan Paasilinna terävä kirjoittaja. Niin terävä, että pakko kai lukea häneltä lisääkin. Ja tämä kirja taitaa nyt liittyä siihen kirjojen joukkoon, jotka on hankittava omaksi.

3 kommenttia:

  1. Olen miettinyt joskus samaa "miksi tämä kirja on palkittu", ja pitää mennä siihen kontekstiin aikaan ja muihin kirjoihin, jotka on julkaistu :)

    VastaaPoista
  2. Muut ehdokkaat v. 1984 olivat:

    Bo Carpelan: Marginalia till grekisk och romersk diktning
    (Marginalia, merkintöjä Kreikan ja Rooman runoudesta)
    Paavo Haavikko: Pimeys
    Veikko Huovinen: Puukansan tarina
    Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja heimolaiset
    Veronica Pimenoff: Loistava Helena
    Teuvo Saavalainen: Ja poika vaikenee
    Joni Skiftesvik: Pystyyn haudattu

    VastaaPoista
  3. Hienoa hakua. Ei tuttuja kirjoja, mutta tunnettuja kirjailijoita. Matti Yrjänän Joensuun Harjunpäätä on kehuttu, itse ajattelin tarttua tähän ehkä kesällä, kun on enemmään aikaa.

    VastaaPoista